Kirjoittanut Sara Leskinen. Ajaton ja harkittu sisustus on kestävä, mutta sitä on kiva piristää pienillä uusilla jutuilla. On hyvä, että pohja on kunnossa ja sitä voi päivittää. Sisustusinspiraatiota voi löytää monista eri paikoista ja poimia suosikit omaan kotiin. Vaikeinta sisustamisessa on valitseminen, sillä tarjolla on niin paljon ihania vaihtoehtoja ja olisi kuitenkin hyvä pohtia, miten elementit toimivat keskenään. Voiko sisustus olla koskaan valmis? Uskoisin, että ei, sillä mieli voi muuttua ja aina tulee uusia trendejä. Myös vuodenajat vaikuttavat sisustukseen. Syksyn pimetessä on ihanaa lisätä kynttilöitä kodin sisustukseen, ja keväällä kynttilät saavat vaihtua leikkokukkiin. Jouluna kotiin luodaan lämmintä juhlatunnelmaa ja kesällä tulee panostettua pihaan tai parvekkeeseen, mikäli sellainen…
Posted in Blogi
Posted in Blogi
Porvoo edustaa minulle turvaa, historiaa, elämisen kauneutta ja mahdollisuuksia. Olen sitä mieltä, että kun koti on turvallinen, on koko maailma avoinna. Turvattomastakin kodista toki ponnistetaan, mutta hieman hitaammalla ja uupuneemmalla loikalla. Kun muutimme Porvooseen vuonna 1993, luulin päässeeni paratiisiin tai ainakin tosi isoon kaupunkiin. Pienen 12-vuotiaan, Heinolassa kiusatun lapsen silmin katsottuna Porvoo vaikutti unelmalta. Koulussa oli helpompaa, paitsi, että sittemmin toin mukanani palan menneisyyttä ja kiusaamiskulttuuria. Kunpa joku olisi minulle sanonut silloin, että kiusatusta tulee helposti oman kokemuksensa kautta kiusaaja. Pahiten menneisyydessä tuntuvatkin satuttavan juuri ne muistot, joissa on epätietoisuuttaan pistänyt omaa pahaa oloaan eteenpäin, toisia satuttaen. Joka tapauksessa, Porvoo on kirjaimellisesti parantanut Heinolan jälkeenjättämät haavat. Onhan…