Yhden sivun ihme® -sivun ilmettä voidaan muokata persoonalliseksi erilaisilla toimenpiteillä, joista suuren osan muodostavat yrityksen olemassa oleva ilme (jos sellainen on). Jos yrityksellä ei ole vielä suunniteltua ilmettä, silloin palveluun jo sisältyvä perusilme on varsin riittävä ja hyvä. Ilmeeseen voidaan tuoda mukaan persoonaa tämän lisäosan avulla ja tällä tavoin löytää yrityksen omaa juttua. Perusilme on rakennettu kaikilta lähtökohdiltaan niin, että se palvelee monipuolisia tarpeita.
Ilmeellä on väliä, muttei välttämättä niin kuin ensin voisi kuvitella. Sivun ilme ei ole tärkein sivuja suunniteltaessa. Ymmärrettävää tietenkin on, että yrittäjä haluaa toteuttaa yrityksensä näköisen sivun ja saada sen ulkoasullisesti mahdollisimman kauniiksi, jotta se houkuttelisi asiakkaita luoksensa. Tosiasia kuitenkin on, että asiakkaat eivät tule sivuille sen ilmeen vaan sisällön takia. Sisältö on se, joka tuottaa oikean tehon. Mitä helpommin sisältö tarjoaa sitä, mitä asiakas on toivonut, sitä tehokkaammin homma toimii. Ilme tukee tätä ja yrityksen sanomaa.
Pienen yrityksen pääpaino tulee keskittyä ehdottomasti sisältöön. Tiedän, että tämä on huono myyntipuhe “Enemmän omaa ilmettä” -lisäosalle, mutta haluan kuitenkin, että tiedät perusteet ja lähtökohdat ennen kuin teet hankinnan. Jos ilme on kaunis ja yksilöllisesti tehty, mutta sisältö puutteellinen, silloin suunnitelmasta puuttuu jotakin hyvin oleellista. Sisältö tuo liikennettä, ei ilme. Ilme tuottaa kyllä ensivaikutelman, jonka jälkeen asiakas siirtyy tarkastelemaan, että onko sivulla mitään annettavaa. Ilmeen tehtävänä on siis ensisijaisesti tarjoilla palvelut kauniilla tavalla, jotta asiakas ymmärtää heti mistä on kyse. Ilmeen ei kuulu vetää pääroolia vaan tukea sanomaa.
Yhden sivun ihme on rakennettu niin, että se palvelee monipuolisesti sekä ulkoasultaan, toiminnallisuuksiltaan että sisällöltään yrittäjää ja yritystä. Monet yrittäjät keskittyvät tietämättään enemmän sivustonsa ulkoasuun kuin sen sisältöön ja toiminnallisuuksiin, joiden kuuluu aina olla pääosassa. Klassisella ja puhtaalla ulkoasun suunnittelulla – johon Yhden sivun ihmekin perustuu – saadaan aikaa kestävä kokonaisuus palvelemaan toimintaa luotettavasti, silti kauniilla tavalla.
“Enemmän omaa ilmettä” -lisäosa perustuu harkiten suunniteltuihin toimenpiteisiin. Lisäosasta saat täydelliset ohjeet saadaksesi sivusi personoitua siten, että se palvelee myös visuaalisesti yritystäsi parhaiten.
Tämän lisäosan avulla opit:
- Valitsemaan parhaimman ja toimintaan sopivan taustakuvan
- Valitsemaan oikeanlaisen ja omannäköisen kirjasintyylin
- Valitsemaan vallitsevan värimaailman sopien muuhun sisältöön
- Välttämään virheet ilmeen suunnittelussa
- Suunnittelemaan yhtenäisen kokonaisuuden Yhden sivun ihme® -tiimisi avustuksella, jotta kotisivukokonaisuutesi on selkeä, kaunis ja puhdaslinjainen.
Lisäosaan sisältyy:
- Kattavat ohjeet ja vinkit ilmeen kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja ideointiin
- Taustakuva tai -kuvio Maijamedian taustakuvakirjastosta (tai kuvapankista lisämaksusta)
- Otsikkokirjasintyylin (eli fontin) valinta
Googlen fonttikirjastosta
- Vallitseva väri (linkit, otsikot sivun yläreuna)
Väripaletista