Kyllä. Minä tässä. Erilaisia kuvia on tullut itsestäni napsittua aina kuvausten yhteydessä ja valaistuksia testatessa, ja tänäänkin oli kuvauspäivä. Olen viimeisten vuosien aikana oppinut yhtä ja toista, itsestäni ja muista, sekä kuvista että muuten. Oppiminen on ikään kuin pakko, jos on yrittäjä. Omavoimaisten ensimmäisten vuosien jälkeen sitä on ymmärtänyt, että se ei voi kovin pitkään olla ajatusmallina, vaikka kuinka omavoimaisuutemme olisi vievä meitä eteenpäin, vaikka läpi harmaan kiven… Olemme vuosien saatossa ensin kokoava suojamuureja ympärillemme ja suojaksemme. Sitten huomaamme niiden olevankin esteenä kaikelle. Vasta yrittäjyyteni myötä, olen oivaltanut, että yrittämisen henki lähtee sydämestä. Yrittäminen on yksi hienoimmista tavoista koettaa tehdä maailmasta parempi paikka. Iso osa yrittäjistä jakaa…