Yrittäjän vapaapäivään sisältyy stressinpoistoa – käsiä myöten!

Olet ehkä kuullut, että kasvit vähentävät stressiä1? Olen ehkä siinä mielessä ’hullu’, että uskon kasvien ja puiden (luonnon yleensä) parantavaan voimaan. Uskon, että kasveilla on meille vaikka kuinka paljon opetettavaa, jos vain osaisimme päästä samalle aaltopituudelle – rakkaustaajuudelle.

Tässä vaiheessa saatat kuvitella, että nyt on tällä yrittäjällä vinksahtanut pahemman kerran, mutta on totta, että kasvien erilaisista kyvyistä2 on saatu skeptikkoakin miellyttäviä testituloksia1. Kasvit auttavat meitä monella tapaa. Me vain emme ymmärrä sitä juurikaan – vielä.

Niin tai näin, kasvien parissa touhuilu on hurjan rentouttavaa. On mielenkiintoista nähdä, miten sitruunan siemenistä itäneet taimet kasvavat sitkeästi talvikauden yli jopa tällaisen istutustumpelon käsissä. Tai, miten avokado muuttuu siemenestä vahvavartiseksi puuksi. Ei ole elämää tai sen alkua ihmeellisempää. Elämä ja sen monimuotoisuus tulevat esiin kaikessa ympärillämme. Harmillista kyllä, että keskitymme niin usein pintamaailmaan mitäänsanomattomine TV-ohjelmineen.

Osallistu maailman parantamiseen!

Olisihan se hienoa, jos me kaikki keskittyisimme yhteisen maapallomme ja kaikkien sen lajien hyvinvointiin kollektiivisesti, eikä esimerkiksi rahaan tai kuinka saada sitä lisää. Monesti tuntuu, että heillä, joilla olisi oikeasti kiinnostusta yleiseen hyvinvointiin, ei ole siihen varaa, mutta syvempää ymmärrystä ja halua kyllä. Ja heillä, joilla olisi rahaa ja mahdollisuuksia, ei löydy tarpeeksi kiinnostusta tai halua. Jos olisi, uskon maailmamme yksinkertaisesti näyttävän silloin erilaiselta.

If there is light in the soul,
There will be beauty in the person.

If there is beauty in the person,
There will be harmony in the house.

If there is harmony in the house,
There will be order in the nation.

If there is order in the nation,
There will be peace in the world.

Chinese quote

Tämä maailmanparannusoperaatio ei maksa juuri mitään, mutta voit vaikuttaa hyvinvointiin omilla tekemisilläsi. Kun ostat luomukasviksia tai -hedelmiä, nappaa niistä siemenet ja heitä maahan. Pidä multa kosteana.

Tämä on ainoa toimenpide, jonka olen itse saanut helposti aikaiseksi ja kasvu on tapahtunut luontevan helposti ilman kommervenkkejä tai valmisteluja. Ota pienimuotoinen istuttaminen tavaksi! Aina se ei välttämättä onnistu, mutta silloin kun se onnistuu, ei sisäisellä ilolla ole rajoja! Iloa istuttamiseen, maailmanparannukseen ja stressinpoistoon!

P.S. Suosittelen lukemaan lähdeartikkelit kasvien hyödyistä nimenomaan työpaikoilla (ja tokihan myös kotitoimistoilla!). Englanninkieliset linkit löytyvät tämän artikkelin lopussa.


 Lähteet

1 University of Vermont Extension, Department of Plant and Soil Science: PLANTS AT WORK, INDOORS. Dr. Leonard Perry, Extension Professor, University of Vermont, viitattu 2.4.2016.

2 Houseplants are awesome indoor air cleaners, but some of them are more effective than others at filtering out pollutants and toxic chemicals in the air. This Graphic Shows the Best Air-Cleaning Plants, According to NASA