Porvoossa on kaikki hyvään elämään

Porvoo edustaa minulle turvaa, historiaa, elämisen kauneutta ja mahdollisuuksia. Olen sitä mieltä, että kun koti on turvallinen, on koko maailma avoinna. Turvattomastakin kodista toki ponnistetaan, mutta hieman hitaammalla ja uupuneemmalla loikalla.

Kun muutimme Porvooseen vuonna 1993, luulin päässeeni paratiisiin tai ainakin tosi isoon kaupunkiin. Pienen 12-vuotiaan, Heinolassa kiusatun lapsen silmin katsottuna Porvoo vaikutti unelmalta. Koulussa oli helpompaa, paitsi, että sittemmin toin mukanani palan menneisyyttä ja kiusaamiskulttuuria. Kunpa joku olisi minulle sanonut silloin, että kiusatusta tulee helposti oman kokemuksensa kautta kiusaaja. Pahiten menneisyydessä tuntuvatkin satuttavan juuri ne muistot, joissa on epätietoisuuttaan pistänyt omaa pahaa oloaan eteenpäin, toisia satuttaen.

Joka tapauksessa, Porvoo on kirjaimellisesti parantanut Heinolan jälkeenjättämät haavat. Onhan toki epäreilua yleistää, tiedän, etenkin kun kaupunki sinällään on syytön sen ihmisten aiheuttamiin tuskiin. Niin silti moni tekee: välttelee asioita, joihin liittyy negatiivisia mielleyhtymiä. Näin varmasti joillakin on Porvootakin kohtaan.

Porvoo on kaunis, taiteellinen, luova. Se tarjoaa monipuolisen kasvuympäristön ja paljon virikkeitä. Porvoolaiset ovat avoimia, mutta omiin asioihinsa keskittyviä. Kukapa ei omiin asioihinsa keskittyisi? Oheisessa kirjassa keskityimme Porvooseen ja porvoolaisiin kauniisiin koteihin. Kirja on hankittavissa verkkokaupastamme >

”Sisustussuunnittelija Johanna Malmivaara ja media-alan ammattilainen Maija Luomala ovat tehneet tämän kirjan yhteistyössä kotiensa ovet avanneiden perheiden sekä Porvoon kaupungin kanssa. Koen tämän kirjan kunnianosoitukseksi vanhalle kaupunkikulttuurille ja ihmisille, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen pelastaa jotakin korvaamatonta jälkipolville ihailtavaksi.”

Koti meidän -blogisti Tuija Haapaniemi-Seppälä

Porvoon vanha kaupunki

Porvoon vanha kaupunki on ihastuttava. Sinne kaipaan aina talvisin, aurinkoisia mukulakivikatuja pitkin hipsimään ja nauttimaan näyteikkunoiden antimista. Luulen, että olen perheessämme se innokkain tyyppi näkemään Lelukauppa Riimikon vaihtuvan nukkenäytöksen. Olen muutenkin kuin Liisa ihmemaassa vanhoilla kujilla. Jostakin kuin ihmeen kaupalla löytyy aina joku kuja, jonne en vielä koskaan ole eksynyt.

Porvoo edustaa vapautta, elämisen herkkyyttä ja nautintoa. Nyt sesonkiaikana suosittelen valitsemaan aurinkoisen päivän ja tekemään kiireettömän retken Porvooseen. Vanha (ja uusi) Porvoo tarjoavat monipuolisen museo-, kahvila- ja putiikkiannin historian havinalla varustettuna. Jos raakaruoka ja kasvisherkut saavat veden herahtamaan kielelle, on Ani’s Cafe yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

Yrittäjän on siis helppoa inspiroitua Porvoosta! Tämän blogipostauksen innoitti kuitenkin kirjoittamaan Koti meidän -blogia pitävä Tuija Haapaniemi-Seppälä, joka listasi toteuttamamme Porvoon kauniit kodit -kirjan sisustuskirjojen helmeksi. Jei! 😀

Terveisin Porvoosta,