Asiakaspalautetta tuotteista & palveluista

Kaaos- ja ideakirja

Kaaos- ja ideakirja on kiireisen elämää ja hermoja säästämään suunniteltu arjen monipuolinen assari.

Kaaos- ja ideakirja on tavallaan ohjaava päiväkirja, jota täytetään tarpeen mukaan esimerkiksi silloin, kun neuvottomuus iskee. Jos ei ole koskaan oikein oppinut kirjoittamaan päiväkirjaa, niin tämän kirjan avulla kyllä oppii! Olin ihmeissäni, kun kaaososiossa asioiden käsin kirjoittaminen paperille alkoi väkisin itkettää... Tämähän taitaakin olla voimallista!
Heli Päiväniemi, STUDIO PILATESLIFT

Heli Päiväniemi, STUDIO PILATESLIFT

Innostuin uudelleen asioiden organisoinnista! Kaaos- ja ideakirja laittoi kertaheitolla työpöydällä lojuneet tehtävät järjestykseen ja samojen kansien väliin. Olen pitkään antanut tehtävien ja muistiinpanojen vaan olla levällään ja lykännyt kerta toisensa jälkeen niiden siivousta peläten tuloksen olevan vieläkin ahdistavampi… Mutta kiitos Kaaoskirjan, nyt on asiat järjestyksessä (suurin osa hoidettu!) ja työasioiden lisäksi tuli kirjattua mustaa valkoisella myös muitakin elämän osa-alueita koskevia ajatuksia. Tämä taas avarsi minäkuvaani, joka on ollut arjen kiireessä usein hukassa. Kevensi oloa!
Heidi, 33-vuotta

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Ihana kirja! Oikeastaan heti aloittamisen jälkeen tuntui, että sain yöni rauhoittumaan! Kirja on yöpöydällä. Jos yöllä en saa unta, tyhjennän pään sisältöä kirjaan. Kun tiesin, että kirja on vieressä, niin helpotti pelkkä tieto siitä, että jos jokin asia rupeaa yöllä mietityttämään, niin voin kirjoittaa sen kirjaan eikä tarvitse stressata koko yötä ja koettaa muistaa sitä aamulla. Käytän kirjaa 4-7 kertaa viikossa ja lähinnä öisin. Stressiä kirja on vähentänyt 80 %, rauhoittanut yöunia paljon. Sitä myötä tasapainottanut päiväänikin. Ja helpottanut on myös pelko mennä nukkumaan, kun tiedän, että apu on yöpöydällä jos stressi tai ahdistus iskee. Olen niin onnellinen tästä kirjasta <3 Uskomatonta, mutta en ole vuosiin ollut näin rento. Kirja on paras unikaveri ja luotettava ystävä, jolle voi kertoa kaiken.
Minna

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Mielenkiintoinen ja innostava! Suuren suuret kiitokseni!
Katri

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Kirjan teema sekä idea ovat tosi kiinnostavia ja varmasti monelle ajankohtaisia tässä nykymaailman informaatiovyörytyksessä.
Pekka

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Ihana ajatus! Tällaisen voi antaa lahjaksi sellaiselle, jolla on jo kaikkea.
Sofia

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Hyvä idea. Kirja on pitkälti sellainen, jota äitini kerran minulle opetti. Kirja vaan on fiksummassa muodossa. Selkeämpi ja järjestelmällisempi.
Catharina

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Koin kirjan olevan väline oman itsensä tutkimiseen ja osaamisen vahvistamiseen. Kirjan tekeminen vaatii keskittymistä ja aikaa, ainakin minulle. Yleisesti jäi hyvä mieli!
Satu

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

Erittäin tervetullut kirja moneen tarpeeseen. Sopii niin yrittäjälle kuin ihan tavalliselle tallaajalle ja oikein oiva lahjaidea!
Heidi Halonen, Valonia

Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

  • Kaaos- ja ideakirja – Asiat järjestykseen ilman stressiä

    20,00 

    Tehokas stressin hallintaan kehitetty työkirja, joka sopii kenelle tahansa, kun tavoitteena on saavuttaa tasapaino elämään ilman jatkuvaa mielen ylivireystilaa, väsymystä ja stressiä. Jos olet ylibookattu lukuisten ajatustesi kanssa ja arki tuntuu ajoittain hallitsemattomalta, ota asia kerrallaan tämän 2-puolisen työkirjan avulla. Kirjan toisella puolella on tilaa mielen kaaokselle ja toisella ideoille sekä haaveille. Sinä siis täytät kirjaa omanlaiseksi samalla, kun aktiivisesti vähennät stressiä kirjan helppojen ohjeiden mukaan. Yksi ja sama kirja, mutta 2 eri puolta! Erinomainen lahjaidea.

Logosuunnittelu

Tarjoamme sekä valmislogoja että yksilöllistä logosuunnittelua yrityksille ja yrittäjille.

Olin pitkään miettinyt, mistä löytäisin logontekijän, jonka tyyli henkisi omia ajatuksiani yritykseni hengestä. Etsiskelin netistä erilaisia logoja ja niiden tekijöitä, mutta valitettavan paljon oli logomalleja, jotka näyttivät kovin samanlaisilta tyyliltään, persoonattomilta. En myöskään itse osannut logoa tehdä, joten tarvitsin siihen ammattilaisen. Nyt olen saanut kaikkiin yritykseni materiaaleihin logon, joka istuu yritykseni tyyliin. Koen logon tuovan ammattimaisuutta omaan yritystoimintaani, olin jo hieman ehtinyt kärsimään siitä, ettei logoa ollut. Nyt kaikki yritykseni materiaalit näyttävät enemmän ammattimaiselle. Toiveitani kuultiin erityisen hyvin ja se loi luottamusta siihen, että logosta tulisi toiveitteni mukainen. Tuntui, että jo alusta lähtien olimme samoilla linjoilla. Tyytyväisyys kautta koko prosessin antoi hyvän fiiliksen, oli hienoa kun pystyi luottamaan eikä minun tarvinnut ’paimentaa perään’ missään kohtaa. Arvostan erityisesti sitä, että sain useita eri variaatioita ja logon pienetkin yksityiskohdat jaksettiin hioa kohdilleen ja näyttää minulle, miltä mikin idea näyttäisi käytännössä konkreettisesti. Oli niistä sitten helppo valita lopulliset logoversiot. Arvostin kuuntelukykyä ja intuitiivista yhteistä ymmärrystä, joka syntyi jo ensimmäisessä puhelussamme. Tuli tunne, että pystyin alusta lähtien luottamaan siihen, että logostani tulee juuri oikeanlainen. Suosittelen Maijamedian palveluita mielelläni, yhteistyö oli helppoa ja toimitusajat olivat nopeita. Lopputulos on sellainen, jota toivoin.
Merja Uschanoff: Aurinkoinen Polku, Helsinki

Logosuunnittelu

  • Valmislogo yritykselle

    180,00 

    Kotimainen valmislogopankkimme sopii sinulle, kun arvostat tehokkuutta, kotimaista designia ja haluat ammattimaisen sekä yksilöllisen yritysilmeen edullisesti ja nopeasti. Valitse oheisista vaihtoehdoista logo, joka parhaiten kuvastaa yritystoimintaasi tai tuotettasi tai joka jostakin syystä puhuttelee ja kutsuu sinua. Suuri osa logoistamme on toteutettu käsin piirtämällä ja niihin on haluttu jättää kädenjälki sopivalla epäsymmetrialla.

Kotisivut ja hakukoneoptimointi

Toteutamme isot ja pienet kotisivustoprojektit laidasta laitaan.

V.I.P. Lemmikkihoitola kiittää asiantuntevasta ja henkilökohtaisesta palvelusta! Suositusten perusteella käännyimme Maijamedian puoleen keväällä 2016 jouduttuamme ikäviin tappioihin ja lähes hermoromahdukseen aiemman mainostoimiston vilpillisen toiminnan tuloksena. Maija otti meidät vastaan kotonaan, kuunteli tilanteemme ja toiveemme ja hoiti nettisivut ja AdWords-mainonnan kuntoon niin, että parissa päivässä puhelin ja sähköpostit olivat tukossa yhteydenotoista. Uusia asiakkaita on tulvinut sisään siitä lähtien ja näyttäisi siltä, että parin viime vuoden kuopat offseasonin aikana ovat taaksejäänyttä elämää. 🙂 Voin lämpimästi suositella Maijamedian kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelua kaikille mikroyrittäjille, jotka miettivät, mistä ja miten nettimainontansa hankkia. Erityismainintana vielä opastus omien sivujen ja Googlepalveluiden hallinnoimisesta ja ihmisläheisestä suhtautumisesta asiakkaaseen. Olemme tosi kiitollisia kaikesta!
Hanna Holmes, V.I.P. Lemmikkihoitola

Hakukoneoptimointi

Siirsimme nettisivumme ylläpitoineen Maijamedialle. Emme enää luottaneet aiempaan palveluntarjoajaamme, koska kustannukset olivat huimat ja tulosta ei silti syntynyt. Laskutus oli runsasta ja vaikeasti tarkastettavaa. Emme aina ymmärtäneet mistä maksoimme. Maijamedialle siirryttyämme olemme saaneet eritellyt laskut ja tiedämme täsmälleen, että maksamme vain siitä, mitä on tehty. Kustannukset on saatu kuriin ja hakukoneoptimointia päivitetään jatkuvasti saatujen kokemusten perusteella. Kulut ovat pudonneet murto-osaan aiemmasta. Myös sivujen päivittäminen tapahtuu todella ripeästi! Kiitos!
Konekor Oy, Anne Korhonen, Porvoo

Hakukoneoptimointi

Asiointi Maijan kanssa on mutkatonta ja mukavaa. Olen saanut nopeaa ja asiantuntevaa apua aina sitä tarvitessani. Olen saanut tukea monissa yritykseni markkinointiin ja sähköiseen viestintään liittyvissä asioissa. Yritykselleni loihdittiin selkeät ja toimivat nettisivut, jotka ovat saaneet asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta hyvää palautetta. Iloisen ja ystävällisen Maijan kanssa on aina ilo asioida.
Tuuli Paltemaa, www.myotatuulivalmennus.fi

Yrittäjä

  • Yhden sivun ihme® -kotisivu: Pianissimo

    817,90 

    Edullisin valmispakettimme. Suosittelemme Pianissimoa silloin, kun haluat edullisen, mutta tehokkaan kotisivun – toimialastasi riippumatta. Pianissimo on erinomainen vaihtoehto esimerkiksi uudelle yritykselle heti toiminnan alkuun tai, kun tavoitteena on saada hyvin suunniteltu, mutta vaivaton ja yksinkertainen kotisivu. Vaikka tämä paketti onkin pienin ja edullisin, on se silti erittäin monipuolinen kokonaisuus kattavampaankin tarpeeseen. Pianissimo-valmispaketti opastaa sisällönsuunnittelun saloihin ja mahdollisuuksien pariin.

Porvoon kauniit kodit -kirja

Suunnittelemamme ja toteuttamamme Porvoon kauniit kodit -kirja valokuvineen on ollut mukana mm. Porvoon kaupungin markkinoinnissa.

Syksyn pimeys, lämpöisiä valoja, kynttilöitä. Villasukat, torkkupeitto. Kuppi kuumaa glögiä ja hieman suklaata. Porvoon kauniit kodit -kirja. Ihana hetki minulle, itselleni. Kesällä varmasti kaappaan kirjan mukanani puutarhaan ja nautin siitä auringon alla, ehkä toteutan osan ihanista kirjan suomista vinkeistä! Kaunis kirja, mitä tulee luettua usein ja aina vaan uudestaan!
Petriina

Porvoon kauniit kodit -sisustuskirja

Inspiroivia vinkkejä sisustukseen! Kauniisti kuvitettu kirja, joka on täynnä ihania yksityiskohtia. Hyvä lahjaidea esim. pukinkonttiin 🙂
Sanna, Helsinki

Porvoon kauniit kodit -sisustuskirja

Tunnelmallinen, tyylikäs kirja, jonka esittelyvideo on tehty ammattitaidolla tukemaan sisustuskirjan ajatusmaailmaa.
Tuija, Kangasala

Porvoon kauniit kodit -sisustuskirja

  • Porvoon kauniit kodit -sisustuskirja (painettu kirja)

    32,70 

    Kun sisustaminen ja maalaisromantiikka ovat lähellä sydäntä, tämä kirja on jokaisen sisustusintoilijan unelmien täyttymys! Porvoon kauniit kodit -kirja esittelee viisi autenttisen kaunista, porvoolaista kotia, joiden sisustuksista voi kuka tahansa hurmaavista interiööreistä nauttiva poimia ideat ja käytännön vinkit myös omaan kotiin – paikkakunnasta ja asuinpaikasta riippumatta. Kirjasta on saatavilla nyt myös e-versio >

Yritysesitteiden suunnittelukurssi + valmiit esitepohjat

Yrittäjille tuottamamme paketti on arvokas itseopiskelun markkinointiaineisto.

Esitepaketin avulla suunnittelu ja toteutus sujuu ammattimaisia, inspiroivia ja ajatuksia herättäviä materiaaleja seuraten ja samalla ajatustyötä tehden. Suunnittelussa on pakko ottaa hetki aikaa ja miettiä oman yrityksen markkinointiviestintää, mikä ei koskaan ole huono asia. Kokonaisuudessaan esitteen teko sujui ongelmitta ja odotettua nopeammin. Asiakkailta saatu palaute hienosta esitteestä lämmitti mieltä!
Katja Henkola, The Butik, www.thebutik.fi

Yritysesitteiden suunnittelukurssi + valmiit esitepohjat

Alussa menee enemmän aikaa, koska paneutuu asiaan mikä on ihan vaan hyvä ettei aina tee kiireellä pikaisesti jotakin kasaan. Kaikki suunnittelukohdat on kerrottu positiivisesti ja innostavasti. Esitepaketti on juuri passelin kokoinen – ei liikaa tekstiä/infoa ja asiat helppo käydä järjestyksessä läpi pala palalta. www.jumissa.fi
Liisa Kekarainen, Jumissa.fi

Kattava markkinoinnin paketti + valmiit esitepohjat

Suosittelen esitesuunnittelupakettia todella myös muille juuri aloittaneille yrittäjille: mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään! Samalla sain yritykselleni yhtenäisemmän ilmeen ja opin tekemään mainontaa sellaisilla helpoilla keinoilla, joita en olisi osannut edes ajatella. Saamillani tiedoilla myös uusien yhteistyökumppaneiden hankinta helpottui. Sain ihan älyttömästi ideoita lukiessani.
Heidi Törnqvist, Kauneushoitola Onnentunne

Yritysesitteiden suunnittelukurssi + valmiit esitepohjat

Tuntuu vähän kuin valmennukselta - tässä saa paljon enemmänkin kuin pelkät käyttöohjeet. Perusteltua ohjeistusta ja tietoa, jota lukiessa tuntee oman viisauden ja osaamisen kehittyvän. Lukija on huomioitu laajasti ja mahdolliset mieleen juolahtavat kysymykset jo valmiiksi.
Heidi Halonen, Valonia

Yritysesitteiden suunnittelukurssi + valmiit esitepohjat

Esitepaketti on äärettömän ammatillisesti tehty. Tarkkaan mietittyä sisältöä on maustettu inspiroivin tehtävin, joiden avulla oppiminen ja yritystoiminnan kehittäminen on helppoa. Selkeää ja kaunista layoutia on mukavaa seurata ja punainen lanka säilyy alusta loppuun. Paketin vinkeistä ja eduista olisin voinut helposti maksaa enemmänkin!
Annika Björk, Ilon Voima, Porvoo

Kattava markkinoinnin paketti + valmiit esitepohjat

  • Yritysesitteiden suunnittelukurssi + valmiit esitepohjat

    147,00 

    Ei enää noloja, kotikutoisia ja itsetehdyn näköisiä yritysesitekyhäelmiä vaan ylpeyttä nostattavia ja asiakasta kiinnostavia myyntiesitteitä. Tämä 6 viikon verkkovalmennus uppoutuu yrityksen markkinointiin ja siihen, miten markkinoida yritystä esitesuunnittelun näkökulmasta. Saat järjestelmällisen työkalupakin, jonka avulla markkinoinnin ja esitteiden suunnittelu onnistuu vaivatta ja jopa vähäisellä tietoteknisellä osaamisella. Markkinointi & mainonta ei voisi olla juuri hauskempaa ja inspiroivempaa! Esitepaketti on kukkuroillaan vinkkejä markkinointiin sekä työvälineet helposti ymmärrettävässä muodossa. Valmiit esitemallit mukailevat klassista suunnittelua, jolloin lopputuloksesta tulee ilmava ja raikas. Näin esitteesi toimivat parhaalla tavalla monessa yhteydessä ja tilanteessa.

Yrittäjän parhaat mainos- ja markkinointivinkit

Toteuttamamme verkkojulkaisu yrittäjille, jotka haluavat startata oikein ja ovat kiinnostuneita markkinoinnin perusteista.

Yrittäjän parhaat mainos- ja markkinointivinkit: Luin oppaan ja se herätti montakin asiaa mieleen. Mieheni yrityksen markkinointi on myös retuperällä, joten hankin oppaan hänellekin. Oppaassa oli montakin hyvää isoa ja pientä vinkkiä – esimerkiksi kotisivujen osalta ja muustakin mainonnasta sain uusia ideoita. Asiaa oli paljon ja se oli hyvää: siihen täytynee palata uudelleen ja sisäistää pala kerrallaan. Kiitos hienosta oppaasta!
Leena Vallin, Sairaanhoitopalvelu-Leena

Yrittäjän parhaat mainos- ja markkinointivinkit

Suosittelen Jokayrittäjän opasta lämpimästi. Minulle siitä oli ja on apua. Olen opiskellut vuoden verran yrittäjän opintoja ja opas täydentää mahtavasti markkinointi ynnä muita yritysasioita. Oppaan neuvot ja vinkit olivat mielestäni hyvin konkreettisia ja toteutettavissa enkä osannut kaivata siihen mitään lisää. Opas auttoi ymmärtämään, että todellakin olen säästänyt ihan väärässä päässä. Opas meni täysin ytimeen.
Sisustussuunnittelija Irina Siikavire, Tampere

Yrittäjän parhaat mainos- ja markkinointivinkit

  • Yrittäjän parhaat mainos- ja markkinointivinkit

    29,90 

    Pienyrityksen markkinointi mielletään vaikeaksi. Tästä syystä suuri osa jättää käyttämättä täysin ilmaisia markkinointikeinoja. Yrittäjänä saatat luulla, ettei sinulla juuri ole mahdollisuuksia tai osaamista markkinoida itseäsi professionaalisti tai että ainakin se maksaa valtavasti. Näin ei kuitenkaan ole. Perusasioilla pääset todella pitkälle. Siis, miten markkinoida yritystä? Ehdottomasti paras ja kustannustehokkain tapa on oppia itse ymmärtämään mitä voi ja kannattaa tehdä. Tämä opas on kuin tiiviskurssi, jonka avulla laitat yrityksesi markkinointiperustan kerralla kuntoon!

Ota yhteyttä


Mainos- ja mediatoimisto Maijamedia sijaitsee Porvoossa, Itä-Uudellamaalla, mutta verkon mahdollistamana palvelemme yrittäjiä ja yrityksiä ympäri Suomen. Henkilökohtaisen palvelun lisäksi voit tilata tuotteitamme ja koulutusta myös verkossa. Haluatko, että otamme sinuun yhteyttä tietyn palvelun tai tarjouksen tiimoilta? Kysy lisää, vastaamme sinulle pikapikaa.


Maija Luomala, Maijamedia Oy

    * Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

    Vahvista lähetys kirjoittamalla sana "lähetä", alle:

    Monipuoliset maksutavat...

    Kirjoita hakusana ja paina enter

    Ostoskori

    Ostoskori on tyhjä.