Materiaalit yrityksen mainontaan ja markkinointiin

Mainos- ja markkinointimateriaaleissa oleellista on ytimen ja tehokkaan lähestymistavan löytäminen. On kyse sitten ikkuna- tai autoteippauksista, mainoksen suunnittelusta tai yritysesitteen toteuttamisesta, kaikki pohjautuu asiakasnäkökulmaan. Markkinoinnin avulla tavoitellaan asiakkaan huomiota.

Meillä toteutetut yritysmateriaalit ovat hyvin erilaisia, mutta noudattavat usein kuitenkin samoja suunnittelun periaatteita: hyvää makua ja tehokkuutta. Usein markkinointimateriaalit puuttuvat, vaikka ne ovat oleellinen osa uusien asiakkaiden houkuttelemista. Sinulla on kuitenkin monia erilaisia mahdollisuuksia lähteä liikkeelle harkitessasi yritysmateriaalien toteuttamista. Voit esimerkiksi:

Mahdollisuuksia tuottavien materiaalien toteuttamiseksi on siis useita. Oleellista on ymmärtää, että asiakkaat harvoin tulevat asiakkaiksi itsestään. Yrittäjän on tuotava itse yritystään ja palveluitaan esiin parhaalla mahdollisella tavalla ja useimmiten materiaalit keskittyvät näkyvillä ja julkisesti esillä oleviin materiaaleihin, kuten ikkunateippauksiin tai yrityksen esitemateriaaliin. Myös ilmoituksen tai mainoksen suunnittelu lehteen on yleistä. Lehti-ilmoituksen tekeminen vaatii tekijältään tiivistämisen taitoja, mutta silti kaiken oleellisen mukaan ujuttamisen kykyä hyvällä maulla ja tilavasti.

Käyntikorttien suunnittelua usein jotenkin väheksytään, vaikka käyntikortti on oiva väline herättää perustarkoitustaan enemmän kiinnostusta asiakkaalle, jolle kortti annetaan. Laadukas käyntikortti on kaunis, toiminnallinen ja johtaa asiakasta eteenpäin.

Painettuja yritysmateriaaleja ovat esimerkiksi: