Juoma kaikkiin tarkoituksiin

Itse nautin sitä usein aamuisin, kun kaipaan energiaa tai piristystä. Sitrukset myös antavat mukavaa kiihdytystä aineenvaihdunnalle.

Niin, ja mieluiten tällaisen drinkin joisin kylään mennessä tai juhlissa, kuin ainaisen tylsää alkoholipitoista… Tämän mehun valmistus vaatii aavistuksen viitseliäisyyttä, mutta lopputulos on sen arvoinen! Keksin sen oikeastaan ihan vahingossa lapsen ollessa kipeä ja valehtelematta voin todeta, että kymmenisen minuuttia juoman nauttimisesta, selkeästi huonovointisen olotila koheni ja kuume laski eikä enää tullut takaisin. Ero oli huikea. Yhteensattumiahan toki voi olla matkassa ja ehkä juoma vaan osui sopivaan saumaan… oli miten oli, nimesimme juoman taikajuomaksi 🙂

Tämä taikajuoma on yksinkertainen, mutta äärettömän maistuva ja terveellinen. Sitrushedelmien kerrotaan auttavan melkein mihin tahansa vaivaan ja nyt kun niitä on samassa tuorepuristetussa juomassa useampaakin lajia, on niiden voima moninkertainen, eikös se sitä tarkoita?

Tarvitset

  • 2 appelsiinia
  • 1 verigreippi
  • 1 lime
  • 1 sitruuna
  • 1 rkl hunajaa (tai maun mukaan)
  • 2 dl vettä (tai maun mukaan)

Sekoita ja anna hunajan liueta juomaan. Näin. Oma taikajuomasi on valmis! Osta mieluiten luomuaineksia.

Appelsiini on C-vitamiinipommi. Se sisältää melkein yhtä paljon myös kalsiumia ja kaliumia1. Greippi voi alentaa haitallisen LDL-kolesterolin määrää jopa 16 % ja triglyseridin määrää peräti 27 %2. Sitruunahapot ja pektiini voivat hidastaa ruoanjälkeistä sokerin imeytymistä, joten sitruunan lisääminen ruokaan voi auttaa estämään verensokerin nopeaa laskua3.


Lähteet: