8 vuotta yrittäjäelämää – oodi ja maljannosto sinulle yrittäjä
Kyllä. Minä tässä. Erilaisia kuvia on tullut itsestäni napsittua aina kuvausten yhteydessä ja valaistuksia testatessa, ja tänäänkin oli kuvauspäivä. Olen viimeisten vuosien aikana oppinut yhtä ja toista, itsestäni ja muista, sekä kuvista että muuten. Oppiminen on ikään kuin pakko, jos on yrittäjä. Omavoimaisten ensimmäisten vuosien jälkeen sitä on ymmärtänyt, että se ei voi kovin pitkään olla ajatusmallina, vaikka kuinka omavoimaisuutemme olisi vievä meitä eteenpäin, vaikka läpi harmaan kiven…
Olemme vuosien saatossa ensin kokoava suojamuureja ympärillemme ja suojaksemme. Sitten huomaamme niiden olevankin esteenä kaikelle. Vasta yrittäjyyteni myötä, olen oivaltanut, että yrittämisen henki lähtee sydämestä. Yrittäminen on yksi hienoimmista tavoista koettaa tehdä maailmasta parempi paikka. Iso osa yrittäjistä jakaa rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä työnsä kautta, joten mikä voisikaan olla parempi tapa muuttaa maailmaa asteen verran parempaan suuntaan…
8 vuotta yrittäjyyttä takana.
18 vuotta työ- ja kouluelämää.
Pian 37 vuotta elämää yleensä.
Vaikka yrittäminen tuntuu kaikkineen olevan yhteiskunnalta huonosti hoidettu – kuin ikivanhaan vajaan sullottu vene, jolla on valtavat hevosvoimat – on yrittäjyys ravisteleva vanhoja perustuksia ja räjäyttävä raaminsa taivaisiin. Olisiko aika pitää huolta heistä, jotka uskollisesti yhteiskuntaa kannattelevat?
Nostan maljan sinulle yrittäjä. Sinä, joka olet tyhjästä noussut kuin fenixlintu, luoden uusia merkityksiä ja tapoja ajatella. Sen arvoa ei voi mitata.
Tulli kieltää ihmisiä tuomasta kiellettyjä asioita. Olemme osittain kuin tulleja myös itsellemme. Emme osaa välttämättä kieltää asioita, jotka ovat meille vaaraksi, mutta estelemme niitä, joista emme tiedä. Elämme vahingollisten ainesosien keskellä samalla, kun väistelemme tuntemattomia elementtejä elämässämme. Tullimme voi olla hyvinkin toimimaton. Vajavaisen tiedon pohjalta toimivia laitoksia ajatusmalleinemme.
Miten voisimme uudistua tottumuksissamme ja luuloissamme? Avartamalla maailmankuvaamme, osallistumalla, olemalla mukana, uskaltamalla, ottamalla yhteyttä, tuntemalla. Ihan vaan uskaltamalla olla omia itsejämme kaikkine haavoinemme ja pelkoinemme. Yrittäjyys jo sinällään on rohkea valinta.
Oletko oppinut yrittäjyydessäsi millaisia asioita? Oletko joutunut pudottamaan panssarisi? Oletko herännyt yrittäjyyden hyviin ja huonoihin puoliin, seurauksiin, hyötyihin ja miinuksiin? Millä tavalla ja missä yrittäjyyden vaiheessa? Voi kestää hetken vastata oheisiin kysymyksiin, mutta se todennäköisesti kannattaa.
Voi hyvin hyvä yrittäjä. Olet arvokas <3
Ajatuksia? Ehdotuksia? Ota yhteyttä!